|
|
MarsuMarsut ovat lempeitä pikku viipottajia jotka elävät vapaina aina laumoissa. Jos olet hankkimassa marsua, niin tulee tiedostaa että marsuja on oltava vähintään kaksi, yksin elävä marsu kaipaa lajitoveria ja ihmisen seura ei voi sitä korvata. Naaraat tulevat toimeen keskenään jos ne on totutettu toisiinsa pienestä pitäen, kaksi urosta saattaa aiheuttaa myöhemmin reviirikiistoja mutta isossa häkissä ainakin allekirjoittaneella ovat tulleet toimeen. Jos hankit uroksen ja naaraan, poikasiakin alkaa tulemaan, joten uroksen leikkaaminen on välttämätöntä jos et halua poikasia. Jatkuva poikasten teettäminen marsunaaraalla ei ole järkevää.Myös kani ja marsu tulevat monesti toimeen mainiosti, on tietenkin otettava huomioon ettei kovin isoa kania saa pikkuruisen marsun kanssa laittaa, kani saattaa vahvoilla takajaloillaan vahingoittaa marsua. Vaikka kyse ei olisi tahallisesta teosta, saattaa marsu vahingoittua pahastikin. Jos totutat kahta eläintä toisiinsa paras olisi laittaa ne eri häkkeihin ja häkit vierekkäin jotta ne saavat haistella toisiaan, kerran päivässä vaihdat eläimet toistensa häkkeihin. Tätä toistetaan muutaman päivän ajan jonka jälkeen eläimet laitetaan yhdessä "puolueettomalle" maaperälle, eli sellaiseen paikkaan jossa kumpikaan ei ole käynyt hajujansa jättämässä. Seurailet eläinten touhuja ja varmistat etteivät ne ala tappelemaan, suosittelen kuitenkin laittamaan eläimet eri häkkeihin seuraavaksi yöksi, vaikka ne olisivatkin tulleet toimeen. Marsujen keskimääräinen elinikä on 6-8 vuotta. Mitä Marsusi tarvitsee? Häkin tulisi olla mahdollisimman iso, yhdelle marsulle minimikooksi voisi sanoa 50cm x 80cm. Kaksi eläintä tarvitsee ainakin 50cm x 100cm häkin. YLÄRAJAA EI OLE! Valitse mieluummin reilun kokoinen, siihen saat paremmin mahtumaan mökit yms. Ja onhan se marsullekkin mukavampi. Kannattaa valita ihan perinteinen kalterihäkki, näin marsu voi seurata päivän touhuja ja haistella hajuja. Akvaario tai marsuille tarkoitetut dunat ovat siisteyden kannalta parhaita, mutta eivät marsun kannalta. Häkkiin tarvitset juomapullon, ruokakipot jotka on hyvä olla keraamiset, ne pysyvät paremmin paikoillaan ja niitä ei pysty jyrsimään. Suolakivi, kalkkikivi. Heinäkaukalo, joka kiinnitetään häkin ulkopuolelle olisi hyvä hankinta, koska häkin sisällä olevat heinät ovat kivaa ajanvietettä mutta marsut tahtovat pissata niihin jolloin ne eivät ole syömäkelpoisia. Alusiksi käy kutterinpuru, sahoilta haettu on yleensä liian hienojakoista ja seassa saattaa olla puunkäsittelyaineita jotka ovat myrkyllisiä. Mörtti-Röpö eli haapahake on pölyämätön hyvä vaihtoehto, myös cordi eli pyökkihake on hyvä alusmateriaali. Sanomalehteä ei saa pohjalle laittaa koska painomuste ärsyttää marsun tassunpohjia ja on syötynä vaarallista. Ruokinta Kuivaruokana hyvälaatuinen, mielellään C-vitaminoitu, siemenseos taikka pelletti. Esimerkiksi Prestige Cavia, Cavia Nature, Cavia complete, Cavia pro. Marsujen elimistö ei pysty tuottamaan C-vitamiinia, joten sitä pitää antaa marsulle päivittäin. C-vitamiinia on saatavilla eri muodoissa, esim Versele-Laga nestemäinen C-vitamiini, C-vitamiinijauhe tai mucki C-rakeet. C-vitamiinin voi antaa jauheena, nestemäisenä tai rakeina, kaikista näistä muodoista marsu saa tarvittavan annoksen. Hyvälaatuinen heinä on pääravinto jota tulisi antaa päivittäin, hyvän heinän tunnistaa raikkaasta tuoksusta, vihreästä väristä ja siitä ettei se pölise. Pölisevä heinä on päässyt jossain vaiheessa kastumaan ja pöly on yhtäkuin homeitiöitä. Kuivattu leipä, näkkäri ym. kuitupitoiset kuivatut tuotteet pitävät hampaat kunnossa. Ulkoa voi kerätä puiden oksia jotka on hyvä pestä ennen syöttämistä, näin vältyt ulkoloisilta. Talven varalle voi ulkoa kerätä kerppuja eli haapa puun oksia nippuun ja vaikka varastoon kuivumaan. Niitä kyllä kelpaa marsun popsia talvella! Tuoreruoka kuuluu myös marsujen ruokavalioon. Porkkanaa (runsaasti C-vitamiinia), salaattia, kurkkua, hedelmiä, tuoretta ruohoa, voikukkaa, apilaa... Mutta on muistettava ettei tuoreruoka ole pääravinto vaan se toimii pääravinnon lisänä. Jos marsu täyttää vatsansa pelkästään kurkulla, salaatilla tai jollain muulla tuoreruualla siltä jää saamatta siemensekoituksen ja kuivan heinän antamat ravintoaineet. Syömättä jäänyt tuoreruoka poistetaan seuraavana päivänä. Muista ettei tuoreruoka saa olla pilaantunutta eikä ruohot kerätty teiden varsilta. Ulkoa kerätty tuoreruoka on myös hyvä huuhdella ennen marsulle antamista. Juomapulloon vaihdetaan raikas vesi päivittäin. Virikkeet Marsut rakastavat piiloutua heinän sekaan, voit laittaa häkinpohjalle heinäpehkun mutta, muista että heinää on myös kaukalossa koska häkinpohjalla olevaan heinään marsut saattavat pissata. Isot pahvirullat ovat hyviä piilopaikkoja. Marsuille voi järjestää "hommia" kiinnittelemällä kaikenlaisia herkkuja häkin pinnoihin. Salaattipallo joka laitetaan häkin katosta roikkumaan on tosi kiva virike, marsun täytyy tehdä töitä saadakseen herkut pallosta ulos, on muistettava että marsun on saatava ne pois muuten on turhauttavaa jos herkkuja ei saa vaikka on tehnyt töitä sen eteen. Riippumatot on kivoja piiloja ja kaikenlaiset mökit, kannattaa laittaa mökkejä vasta kun marsusi on tottunut sinuun, muuten se kököttää mökissään pelokkaana ja pakenee sinne sinun lähestyttyä häkkiä. Voit antaa marsullesi jyrsittäväksi oksia, kuivaa leipää tai marsuille tarkoitettuja puruleluja. Näin varmistat hampaitten pysymisen hyvässä kunnossa ja lyhyinä. Häkin siivous Häkki siivotaan kokonaan noin kerran viikossa jolloin on syytä pestä myös ruokakipot, heinäkaukalo ja juomapullo harjan kanssa. Päivittäin voi poistaa häkistä pissakohdat. Silloin tällöin on hyvä myös pestä häkin kaikki tarvikkeet. Pesuaineena itse käytän mäntysuopaa. Käsittely Hellästi mutta varmasti eli marsulle voi koitua kohtalokkaaksi jos se tippuu sylistä maahan. Aloita sylissä piteleminen vaikka istuessasi lattialla. Näin varmistat ettei marsu tipu ainakaan korkealta jos haluaa sylistä pois. Hygienia Kynnet leikataan noin 3-4 viikon välein, riippuen kynsien kasvuvauhdista. Jos sinulla ei ole kokemusta kynsienleikkauksesta voit viedä marsun eläinlääkäriin tai eläinkauppaan kynsien leikkaukseen (kaikki liikkeet eivät leikkaa kynsiä). Jos kynnet ovat vaaleat, erotat verisuonen helposti, jätä ainakin 1-2 mm verisuonen eteen kynttä. Jos kynnet ovat mustat, on leikkaaminen hankalampaa, ota vähän kerrassaan pieni pätkä pois ja lopeta kun kynsi alkaa tuntua "pehmeältä". Marsun on saatava jaloitella häkin ulkopuolella mielellään päivittäin, laita kaikki sähköjohdot piiloon ja kaikki sellainen johon marsu saattaa vahingoittaa itseään tai syödä jotain sellaista jota sen ei kuulu saada (kasvit yms.). Marsut eivät ole niin hanakoita syömään sähköjohtoja kuin kanit mutta ne on syytä olla pois näkyvistä. Marsut saattavat myös tunkea itsensä kaikenlaisiin koloihin joten laita esteitä paikkoihin jonne et halua marsun itseään työntävän. Marsun pesu ei ole välttämätöntä ellei marsusi ole todella likainen. Silloin voit pestä sen lemmikeille tarkoitetulla shampoolla, varo kuitenkin ettei korviin mene vettä. Pesun jälkeen marsu kuivataan huolellisesti pyyhkeellä ja lopuksi voit kuivata hiustenkuivaajalla, varo polttamasta nahkaa. Lisääntyminen Marsunaaras voi saada poikaset hyvinkin nuorena, mutta kannattaa odottaa kunnes se on 5kk:n ikäinen, tämän iän jälkeen marsunaaraan lantioluut alkavat kasvaa pikkuhiljalleen kiinni, jos astutusikä venyy, marsun luut saattavat olla kasvaneet yhteen jolloin marsu ei pysty synnyttämään vaan menehtyy. Jos aiot teettää poikasia, sinun tulee olla tietoinen riskeistä ja ottaa asioista selvää ENNEN astutusta. Naaras on kiimassa noin 14 vrk välein. Jos on mahdollista, kannattaa antaa uroksen olla samassa häkissä noin 20 vrk. Marsut kantavat pitkään, noin 68-72vrk. Kantoaikana naaraalle pitää antaa monipuolista ravintoa ja mielellään esim altromin kasvatuspellettiä. Kun synnytys on lähellä, naaras on melko pulskassa kunnossa ja makoilee yleensä paikoillaan. Naaraan vatsaa ei saa puristella. Jos synnytys venyy, ota yhteys eläinlääkäriin. Kun synnytys on tapahtunut, huomaat 1-5 poikasta jotka mennä viipottavat heti syntymän jälkeen häkissä, tästä syystä marsut kantavat pitkään, poikaset ovat "pieniä aikuisia" heti synnyttyään. Muutaman päivän ikäisinä marsuvauvat alkavat varovasti maistelemaan aikuisten ruokaa ja alkavat kehittyä hurjaa vauhtia. Tällöin on hyvä antaa edelleen monipuolista ravintoa sekä imettävälle emälle että poikasille. Poikaset vieroitetaan emästä 5 viikon ikäisinä poikkeuksena jos on ollut yksi, se kehittyy nopeammin. Urokset kehittyvät nopeasti ja saattavat astua emänsä jos niitä pidetään emonsa kanssa yli neljä viikkoisena. Luovutusikä on noin 6 vkoa. Sairaudet Pienen eläimen sairastuttua on kiire. Eläin voi menehtyä muutamassa tunnissa. Joten jos marsusi sairastuu, ota yhteys eläinlääkäriin jotta eläin saa asiantuntevan hoidon ja lääkityksen. Yleisimmät ongelmat ovat marsujen C-vitamiinin laiminlyöminen. Tällöin iho ja karva alkaa voimaan huonosti. Sairaan marsun tunnusmerkit ovat laihtuminen, syömättömyys, apaattisuus... Kiikuta marsusi pikaisesti eläinlääkäriin jos huomaat sen terveydentilassa muutoksia. |
| Itä-päijänteentie 63 40320 Jyväskylä puh. 014 262 010 | |